Hyönteisen purema voi olla ikävä jos on vähänkin yliherkkä ja purema-alueelle syntyy kivulias turvotus. Kesän aikana vaivaa usein hyttysten, ampiaisten ja mehiläisten pistot sekä punkin puremat. Homeopaattiseen ensiapulaukkuun kannattaa pakata ainakin Ledum palustrea, koska sitä voi syödä ensiapuna hyönteisten ja eläinten pistoksissa ja puremissa ennaltaehkäisemään voimakkaita reaktioita. Se on myös tehokas kaikkien terävien esineiden aiheuttamien haavojen hoidossa. Ledumin oirekuvassa kivut pahenevat lämmöstä ja liikkeestä ja helpottuvat kylmistä kylvyistä ja kylmistä kääreistä.

Hyönteisten pistokset

Ampiaisten ja mehiläisten pistosten ensiapuna otetaan ensin Ledum C 30. Ota lisäksi tarvittaessa Apis C 30 mikäli pureman jälkeen esiintyy turvotusta, kutinaa, kuumotusta ja kirvelemistä. Belladonna voi myös toimia, mikäli kuumottaa, jomottaa ja särkee, mutta turvotusta ei esiinny niin voimakkaasti. Toista annosta vähintään kolme kertaa päivässä tai kunnes oireet helpottuvat. Hyönteisen purema, joka aiheuttaa voimakkaan allergisen reaktion tarvitsevat suoraan usein Apiksen tai Belladonnan, Ledum ei silloin riitä.

Mikäli olet normaalia herkempi hyttysten pistoksiin ja koet, että ne hyökkäävät erityisesti juuri sinun kimppuusi, voit ottaa Staphysagria C30 tai C200. C30 kannattaa toistaa, C 200 voit ottaa kerta-annoksena.

Punkin purema

Homeopatiaa voi käyttää myös punkin puremien yhteydessä nostamaan elimistön vastustuskykyä. Mikäli borrelioosin tartuntaa on jo ehtinyt tapahtua, homeopaattiset valmisteet eivät korvaa antibioottihoitoa mutta ovat hyödyksi tukihoitona.

Annostelu on seuraava: Ledum C 30 kolme kertaa päivässä vähintään kolmen päivän aikana. Vaihtoehtoisesti C 200 kaksi kertaa ensimmäisenä päivänä ja kerran päivässä vielä kahden päivän aikana. Mikäli pureman jälki on selkeästi havaittavissa, suosittelen Ledumin ottamista viisi päivää ja seuraavan kuukauden aikana sen toistaminen viikoittain, kahtena peräkkäisinä päivinä. Jos käytät potenssia C 200, kerran päivässä riittää.

 Erythema motilans

Erythema motilans, BBy Jost Jahn (JostJahn 14:09, 1 August 2005 (UTC)),

Borrelioosi on sen verran salakavala tauti, että vaikka homeopaatti olenkin, suosittelen antibioottien syömistä mikäli tartunta on todettu. Akuuttisesti sitä on vaikea hoitaa homeopaattisilla täsmälääkkeillä yksinkertaisesta siitä syystä, että oireita ei näy heti, vasta ajan kuluttua. Borrelioosin aiheuttama kroonista tilaa taas kannattaa hoitaa myös homeopatialla ja ravintolisillä.

Homeopaattiseesti kroonista borrelioosia  voidaan menestyksekkäästi tukea vain konstituutioaineella, eli yksilöllisen oirekuvan mukaan valitulla lääkkeellä, mikä aina vaatii ammattihomeopaatin konsultointia.

Homeopaattiset voiteet ja geelit

Puremakohtaan voit levittää Weledan Combudoron- geeliä lievittämään kutinaa ja allergisiin ihoreaktioihin voit käyttää myös Helioksen Urtical-voidetta.

Calendula-voidetta tai tinktuuraa on myös hyvä haavojen hoidossa. Calendula estää infektiota ja lievittää ihon ärsytystä.

Näitä voi ostaa Hyvinvointikauppa PURista.

Lisää luettavaa punkilta suojaamisesta löytyy Reumaliiton sivuilta.

Homeopatia-mitä se on? -kertoo lisää homeopatiasta!

Nautinnollista  luonnossa liikkumista, ja upeata kesää!

Vastuuvapauslauseke

Tässä kirjoituksessa annettuja tietoja  ovat viitettä antavia eikä niitä ole tarkoitettu korvaamaan lääkärin diagnoosia tai lääkärin määräämiä lääkityksiä, virallisen terveydenhuollon ohjeita, vastaanottoa tai hoitoa. Kirjoituksen tarkoitus on lisätä homeopatian tietoisuutta.

Share