Ensiapu homeopaattisella kotiapteekilla

Ensiapu onnettomuustilanteessa voi pelastaa loukkaantuneen ihmisen hengen ja lievittää kärsimystä. Homeopaattinen ensiapu on hyvin tehokas ja on helppoa oppimaan käyttämään yleisimpiä homeopaattisia ensiapu-lääkkeitä. Ensiapulääke-pakkaus on kätevä pitää kotona tapaturmien sattuessa. Aiheesta löytyy paljon niin suomen- kuin englanninkielistäkin kirjallisuutta ja jo muutaman lääkeaineen varastolla voi auttaa paljon lyhyessäkin ajassa, esim. kuljetusta odotellessa tai matkalla sairaalaan. Tavalliset ensiaputoimenpiteet pätevät myös homeopaattisen lääkeainehoidon rinnalla, joten ensiapukoulutus (esim. Suomen Punainen Risti) on hyvä pitää ajan tasalla. Homeopatiakurssi on mukava ja helppo tapa tutustua homeopatian maailmaan ja ensiapulääkeaineiden käyttöön.

Aloittelijan on hyvä käyttää matalia ja keskikorkeita potensseja, esim. C30 on hyvä kerta-annoksena. C200 on toki vielä tehokkaampi ensiaputilanteissa, mutta matalia potensseja voi toistaa usein ja niillä pääsee myös hyviin tuloksiin.

Arnica montana (Alppiarnikki)- ensiapu ykkönen

Alppiarnikki kasvaa Euroopan vuoristoisilla alueilla nimensä mukaisesti. Arnikkilajeja on löydetty 12, mutta juuri alppiarnikilla on huomattu olevan fytoterapeuttisia vaikutuksia. Se on monivuotinen, matala kasvi, jonka keltaiset kukat kukkivat heinä-elokuussa.
Arnica on paras homeopaattinen ensiapu kaikissa tapaturmissa: verenvuodot, mustelmat, tärähdykset, fyysinen ja mentaalinen shokki ja sitä olisi hyvä löytyä jokaisesta kodista. Hyviä tuloksia on saatu myös lihaskipuihin, jotka johtuvat fyysisestä ylirasituksesta ja synnytyksestä toipuminen on niinikään nopeampaa niin äidille kuin lapsellekin; samoin leikkauksesta toipuminen. Arnica ennalta ehkäisee verenvuotoa leikkausten ja synnytyksen yhteydessä.

Vaikutusalueet: veri, verisuonet, verenkierto ja pehmytkudokset

Avainoireet:
1. “Hakattu olo”, ei voi sietää kipua
potilas kuvailee, että hän on kuin jyrän alle alle jäänyt tai kuin joku olisi hakannut hänet
sänky tuntuu kovalta eikä mikään asento tuo lepoa, potilas on levoton ja pyörii jatkuvasti
2. Arka, särkevä, “rampa” olo
3. Pelkää kosketusta ja väittää olevansa kunnossa, vaikka vaivat todistavat päinvastaista (shokki)
4. Haluaa olla yksin ja rauhassa
5. Ruumis tuntuu kylmältä kosketettaessa, mutta potilas valittaa sisäistä kuumuutta
6. Tajuton; mutta kysyttäessä vastaa oikein ja vaipuu tajuttomuuteen taas (esim. kuumeessa)
7. Pahentaa: liike, lepo, KOSKETUS, kylmänkostea sää
Helpottaa: makuuasento, pää matalalla
Arnicaa voi käyttää myös paikallisesti uutteena, emulsiona, öljynä tai voiteena esim. mustelmien, ruhjeiden ja kipeiden lihasten päälle. IHO EI SAA OLLA RIKKI, koska se ärsyttää limakalvoja.

Arnica on homeopaattinen ensiapu- lääkeaine

Arnica montana on ehdoton ykkönen homeopaattisessa ensiapu-laukussa

 

Bellis perennis (Kaunokainen)

Vaikutusalue on erityisesti lihasten säikeet ja verisuonet. Paljon lihaskipuja.
Ontuminen, ikään kuin nyrjähtänyt. Mekaanisista syistä johtuva laskimotukos. Hermovammojen seuraukset, joihin liittyy voimakasta arkuutta ja kylmän kylvyn sietämättömyyttä. Ihon paiseita.

Ensisijainen lääke syvempien kudosten vammoissa ja suurten kirurgisten toimenpiteiden jälkeen.

”Synnyttäjän arnica”. Myös raskauden aika paljon käytetty liitoskipujen lievittämiseksi. Suonikohjut raskauden aikana. Arat vatsalihakset. Kohdussa kipuja, ikään kuin se olisi puristuksessa.

Avainoireet:

1. Fyysisten traumojen seurauksena (kuten arnica, mutta astetta syvempi)jossa ilmenee väsymyksen tunnetta ja halu olla paikalla, mieluiten makuuasennossa.
2. Raskauden aikaiset kivut: liitoskivut, kohdun kivut, vatsan kivut, joiden takia vaikea on liikkua.
3. Kipeä, ruhjoutunut tunne lantion alueella.
4. Pehmeiden syvien kudosten vauriot:vatsa, rinnat, kohtu. Erinomainen esim. leikkausten jälkeen.

Ledum pallustre (Suopursu)

Tämä aromaattinen, vaaleakukkainen Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Amerikan soilla viihtyvä kasvi on ollut suosittu teen korvike eräretkillä (Finne thé Norjassa!). Homeopatiassa sitä käytetään ensiapuna erityisesti polttavissa pistohaavoissa sekä eläinten pistoksissa ja puremissa ehkäisemään verenmyrkytystä ja jäykkäkouristusta (Hypericum kun tetanus etenee). Arnican jälkeen Ledumia käytetään ruhjeissa ja mustelmissa (myös silmän alueen), joihin liittyy vahvaa turvotusta. Ledumia voi käyttää myös uutteena, mutta Calendula-voide tai kääre on suositeltavampi sen desinfioivan luonteen vuoksi.

Vaikutusalueet: aivot, lymfaattinen järjestelmä, hengitystiet, kudokset, lihakset, luusto

Avainoireet:
1. Satutettu (turvonnut haava, pistos, mustelma tai ruhje) alue tuntuu kosketettaessa jääkylmältä ja potilas haluaa KYLMÄN kääreen
Viluinen, mutta lämpö ja kuumuus pahentaa oireita.
2. Päälääkeaine hyönteisten (myös hämähäkit) pistoksille ja eläinten puremille
jokainen hyttysenpisto aiheuttaa tulehduksen
koiran, kissan, rotan, hevosen, käärmeen purema, erityisesti jos verenvuoto on vähäistä ja hampaat pureutuivat syvälle
3. Pistohaavat
puukotus, tikku kynnen alla, ompelukoneen pistot, naulan päälle astumiset, jopa komplisoituneet injektiot
kivuliaat leikkaushaavat, jotka tulehtuvat ja turpoavat
parempi kylmä, kuuma pahentaa
4. Kipu on sietämätön, polttavaa kipua ja säteilee ylöspäin
5. Pahentaa: kosketus, yöllä, kuuma, lämpö, jopa vuoteenlämpö
Helpottaa: kylmät kääreet, viileä huone

Hypericum perforatum (Mäkikuisma) -vaurioituneiden hermojen ensiapu

Homeopaattinen mäkikuisma toimii upeasti ensiapu-vammoissa, jotka kohdistuvat hermojen alueelle, esim. sormenpäät, varpaat, huulet ja kieli, genitalia-alue ja häntäluu. Vamma voi olla seurausta eläimen puremasta sormiin (vrt, Ledum), vasaran lyönnistä sormeen tai sormet ovat jääneet oven väliin, kivi pudonnut varpaalle, tippuminen häntäluun päälle (myös synnytyksessä vaurioitunut häntäluu), pyöräillessä tipahtanut tangon päälle jne. Hypericumia voi käyttää myös voiteena (tai Hypercal) lievimmissä vammoissa tai vakavammissa lääkkeen lisäksi, jolloin sitä sivellään vaurioituneen hermo-alueen päälle.

Avainoireet:
1. Terävä kipu säteilee, “ampuu”, vammasta ylöspäin
ehkäisee myös jäykkäkouristusta (Ledum) mikäli annetaan ajoissa
2. Aavesärky amputaation jälkeen.
3. Juurihoidon tai hampaanpoiston jälkeiseen hermokipuun (Arnicaa verenvuotoon)
4. Pahentaa: liike, rasitus, kylmä, kosketus
Helpottaa: lämpö, lämpimät juomat, pään taaksepäin taivuttaminen

Symphytum officinalis (Rohtoraunioyrtti) paras luumurtuma- ensiapu

Tätä lemmikkikasveihin kuuluvaa rohtoraunioyrttiä on kansanlääketieteessä pidettu “räkäjuurena”, sillä sen on todettu sisäisesti nautittuna helpottavan mahahaavaa, ripulia ja keuhkojen vaivoja. Keitteenä sitä on käytetty murtumien hoidossa, reumaan, paleltumiin ja palovammoihin. Homeopaattisessa ensiavussa sitä käytetään erityisesti nopeuttamaan luusolujen kehittymistä murtumissa (sis. allantoniinia). Tarvittaessa Arnicaa, Aconitumia, Calendulaa ja Ledumia ensin.

Avainoireet:
1. Murtumissa se nopeuttaa luutumista. Erityisesti jos luutuminen murtuman jälkeen on hidasta (myös Calc-phos, Ruta, Sil). Vaikka luutuminen on tapahtunut, mutta pistävä luukalvokipu on jäljellä
2. Silmävammat, esim. lumipallon aiheuttamat
3. Pahentaa: liike, kosketus
Helpottaa: lämpö

Rhus toxicodendron (Myrkkysumakki)

Rhus-toxin parantavat ominaisuudet tulivat esille vasta 1798, kun poika parani 6 vuotta kestäneestä herpeettisestä ihottumastaan saatuaan vahingossa myrkkysumakki-myrkytyksen. Myrkkysumakin pienet, valkoiset kukat kukkivat kesä-heinäkuussa ja se tyypillisesti kasvaa talon seiniä ja puiden runkoja pitkin. Sitä tavataan luonnostaan Pohjois-Amerikassa. Homeopaattisessa ensiavussa Rhus toxia käytetään akuuttien sairauksien (influenssa, flunssa, yskänrokko, nokkosrokko, vyöruusu, vesirokko jne) lisäksi venähdyksissä ja nyrjähdyksissä, silloin kun oireet täsmäävät. Joskus annos Arnicaa tai Arnica-voide, pienillä lapsilla ehkäpä myös Aconitum, voi olla aluksi paikallaan, samoin ylimääräinen annos C-vitamiinia. Lisäksi jos nyrjähtänyt alue on turvoksissa ja tyypilliset Ledumin oireet löytyvät, on Arnican jälkeen syytä antaa annos Ledumia. Kun Ledum-oireet ovat hävinneet, voidaan siirtyä esim. Rutaan tai Rhus-toxiin.

Avainoireet:
1. Venähdykset ja nyrjähdykset; niveliin, nivelsiteisiin ja jänteisiin liittyvät vaivat, jos
ENSIMMÄINEN LIIKE pahentaa ja JATKUVA LIIKE helpottaa.
liikkeelle lähtö on siis vaikeaa, mutta kipu helpottuu jäsenen vertyessä
kipua, levottomuutta ja jäykkyyttä lihaksissa ja nivelissä
2. Pahentaa: ensiliike, helpottaa jatkuva liike
Pahentaa: kylmä, kostea sää, kastuminen, lepo, yöllä
Helpottaa: kuuma, lämmin kylpy

Ruta graveolens (Ruutajuuri)

Tämä “Herb of Grace” innoitti aikoinaan jopa Shakespeareä ja papit tapasivat ruiskuttaa pyhää vettä ruuta-kimpun avulla kansan päälle. Ainakin moni homeopaatin potilas on tuntenut Rutan hyvää tekevät voimat, erityisesti nyrjähdyksissä, luukalvon tulehduksissa ja arkisissa ylirasitusvaivoissa (esim. raskaan taakan kantaminen tai nostaminen; silmä- ja pääkivut tietokonetyöskentelyn tai TV:n tuijottamisen tai lukemisen jälkeen) ja jännetupintulehduksissa. Ruta on Etelä-Euroopan lämmössä viihtyvä kasvi, mutta yleistynyt Englanninkin puutarhoihin. Ruta on ikivihreä puskamainen kasvi, joka kukkii alkusyksystä.

Avainoireet:
1. Nyrjähdykset, venähdykset, “tennis kyynärpää”, tapaturmat sinne, missä luukalvo on pinnassa esim. sääreen, polvilumpioon, kalloon (kivulias!)
2. Jäykkyys ja ruhjoutunut kipu
3. Levoton, valittaa ja on pienessä liikkeessä koko ajan
Pahentaa: kylmä ja kostea sää; rasitus; makaaminen
Helpottaa: lämpö ja pieni, hidas liike

Aconitum napellus (Ukonhattu)

Ensiapu shokkiin, panikkiin tai pelkotilaan. Pelkää kuolevansa. Levottomuus, sydäntykytystä, voi esiintyä hengenahdistustakin. Aconitum on myös yleinen akuutti tulehduslääkeaine ja käytetään paljon akuuteissa tilanteissa, joissa oireet ovat alkaneet kylmettymisen seurauksena.

Apis (Mehiläinen)

Hyönteisten pistot, josta seuraa voimakas turvotus. Kivulias, punertava, turvotus, etenkin ampiaisten ja mehiläisten pistokset. Voidaan myös käyttää tulehduksissa, johon liittyy turvotus. Apista kannattaa ajatella jos kipua ja turvotusta pahentaa lämpö, kuumuus, kuumat juomat ja ruoat . Parempi kylmä ja kylmät kääreet.

Urtica urens (Rautanokkonen)

Rautanokkosen kaikki tuntevat ja on helppo ymmärtää similia-periaatteen valossa, miksi homeopaatit käyttävät sitä lievissä palovammoissa (ei rikkonainen iho eikä vesikelloja muodostunut vielä), erityisesti voiteena. Kipu on polttava ja iho punehtuu ja kutisee palovamman johdosta, ja Urtica lievittää!

Cantharis (Espanjan kärpänen)

Cantharis on hyvä peruslääke ja ensiapu palovammoihin. Mikäli Cantharista annetaan sisäisesti heti palovamman tapahduttua, se voi ehkäistä vesikellojen syntymistä.

Jopa toisen ja kolmannen asteen vammoissa potilaan suuhun kannattaa napata Cantharis-annos ennen ensiapupolille lähtöä. Potilas on kivusta johtuen levoton eikä hän voi poistaa kylmää hernepussia vamman päältä hetkeksikään. Cantharista voidaan käyttää myös katetrisoinnin yhteydessä (polttava kipu) sekä kondylooman paikallishoidon jälkeen, mikäli potilaalla on polttavia kipuja ja kylmä helpottaa.

 

 

Homeopaattinen ensiapu- Homeopatia ja ensiapulääkeaineet- murtumat

 

WellnessLab Camilla Holmström puh: +358 40 5020 353 info(at)wellnesslab.fi

Suomen Ensiapuopas

Mikäli tykkäsit infopaketista, niin jaathan sen sosiaalisessa mediassa alla olevista napeista, olen tästä erittäin kiitollinen.

Share