Homeopatia – mitä se on?

Homeopatia on suhteellisen vakiintunut hoitomuoto ympäri maailmaa. Homeopatian tekee ainutlaatuiseksi se, että se on ainoa länsimainen lääkintätaito, joka jo 200 vuotta sitten huomioi mielen yhteyden kehoon. Lääkeaineiden vaikutuksia on tutkittu homeopatiassa kokonaisvaltaisesti, ja homeopaattisessa lääkinnässä on aina huomioitu sekä kehon, mielen että tunteiden tasapaino. Käsite terveydestä on homeopaatin mukaan siten laajempi kuin perinteisessä lääketieteessä, eli ihminen on terve vasta kun hän on tasapainossa itsensä kanssa. Pelkästään oireiden poistamista ei katsota riittäväksi parantumiseksi. Homeopatia on lääkintämenetelmä, jonka avulla pyritään välttämään oireiden tukahduttaminen ja kohdentamaan hoito oireita ylläpitävään epätasapainotilaan kehon oman vastustuskyvyn auttamiseksi ja tukemiseksi.

Homeopaattisia lääkkeitä

 

Homeopatia kuuluu CAM-terapioihin

Homeopatia on luonnonmukainen, järjestelmällinen ja kokonaisvaltainen hoitomuoto. Tehokkuutensa ansiosta homeopaattinen lääkintämenetelmä on tullut maailman toiseksi suosituimmaksi hoitomenetelmäksi perinteisen lääketieteen ohessa. Keski-Euroopassa homeopaattisten valmisteiden käyttö on yhtä yleistä kuin esimerkiksi reseptivapaiden tulehduskipulääkkeiden käyttö.

Homeopatia kuuluu CAM – terapioihin. CAM tarkoittaa Complementary and Alternative Medicine ja tämä käsite on yhtenäistettyä terveydenhoitoa Euroopassa edistävän ja edustavan EFCAM:n (European Federation for Complementary and Alternative Medicine) laatima määritelmä.

Oikein valittu homeopaattinen lääkeaine otetaan pienessä mikroannoksessa ja valmiste toimii katalysaattorin tavoin tehostamalla kehon oman puolustusmekanismin toimintaa, poistaen sekä oireet, että niiden aiheuttama terveydellinen epätasapaino. Lääkeaineet tulevat pääasiassa kasvi-, mineraali- ja eläinkunnasta. Homeopaattiset valmisteet ovat edullisia ja ekologisia, eivätkä aiheuta toksisia sivuvaikutuksia. Homeopaattiset lääkevalmisteet ovat Suomessa rekisteröityjä ja Fimean valvonnan alaisena.

Samuel Hahnemann -aikansa uranuurtaja

Saksalainen lääkäri ja tiedemies Samuel Hahnemann (1743-1843) tunnetaan henkilönä, joka elämänsä aikana kehitti homeopaattisen lääkintätaidon. Hänen luomansa johdonmukainen ja järjestelmällinen hoitofilosofian rakenne on kestänyt ajan kehityksen tähän päivään saakka. Homeopatia elää juuri nyt voimakasta kasvunaikaa ehkä sen takia, että ihmiset kaipaavat syvällisempää, kestävämpää parantumista kuin pelkästään oireiden lievittämistä. Myös maailmanlaajuinen antibioottiresistenssi motivoi ihmisiä etsimään vaihtoehtoisia ja täydentäviä lääkintämenetelmiä luonnonmukaisista CAM-terapioista, kuten homeopatiasta.Samuel Hahnemann on homeopaattisen lääkintätaidon oppi-isä.

Hahnemann oli turhautunut aikansa lääketieteeseen. Potilaille annettiin yleiskuntoa heikentäviä oksennus- ja ulostuslääkkeitä ja suonta iskettiin pahaksi uskotun veren poistamiseksi. Hahnemann alkoi etsiä tehokkaampia keinoja hoitaa sairaita. Hän osasi monta kieltä sujuvasti ja käänsi merkittävän määrän lääketieteellisiä teoksia saksaksi. Yhdessä hänen kääntämässään teoksessa (Cullen’s Materia Medica) selitettiin kiinanpuunkuoren tehon malarian hoidossa johtuvan sen sisältämistä katkerista aineista. Hahnemann kyseenalaisti tätä väittämää ja ajatteli, että täytyyhän siinä aineessa olla jotakin muuta parantavaa ominaisuutta.

Hän päätti tehdä kokeilun, ja otti itse kiinanpuunkuorta useita annoksia. Pian hänelle ilmestyi oireita, jotka muistuttivat malariaa sairastavien oireita. Hän makasi sairaana, kovassa kuumeessa mutta lopetettuaan kiinanpuunkuoren nauttimisen, oireet hävisivät pian. Tästä hän päätteli, että kiinanpuunkuoren kyky parantaa malariaa liittyy sen kykyyn kehittää samanlaisia oireita terveessä ihmisessä.

Homeopaattisen lääkeaineen vaikutus ihmiseen riippuu alttiudesta, kaikki ihmiset eivät saa oireita samalla tavalla kaikista lääkeaineista, vaan siihen täytyy olla alttiutta, tai herkkyyttä. Hahnemannilla oli juuri tällainen herkkyys, tai vastaanottavaisuus kiinanpuunkuoren vaikutukseen, ja hän sai siitä voimakkaita oireita. Hahnemann jatkoi lääkeainekokeiluja ja totesi, että sama periaate pätee muihinkin lääkeaineisiin.

Hahnemannin tärkein löydös

Hahnemannin keskeisin oivallus kiteytyy latinankielisessä sanonnassa ”Similia Similibus Curentur – kaltainen parannetaan kaltaisella”. Hän antoi kehittämälleen hoitomenetelmälle nimen homeopatia, jonka alkuperä juontaa kreikan kielen sanoista homoios “samankaltainen” ja pathos “kärsimys”. Tämän uuden lääkintäfilosofian mukaan lääkeaine, joka terveessä tai oireettomassa ihmisessä synnyttää oireita, voi myös parantaa niitä oireita potevan henkilön. Sairastavan ihmisen oireiden tulee täsmätä mahdollisimman tarkasti homeopaattisen lääkeaineen oirekuvan kanssa, muuten ei homeopaattisen lääkeaineen mikroannoksen parantavaa vaikutusta synny.

Samankaltaisuusmekanismi on ollut tiedossa jo lääketieteen isäksi kutsutun Hippokrateksen aikana. Hippokrates tiedosti, että oireita voidaan lievittää lääkkeellä, jonka ominaisuudet ovat joko vastakkaisia tai samanlaisia, kuin sairastavan ihmisen oirekuva. Hänellä ei kuitenkaan ollut selkeää ideologista tai dogmaattista mielipidettä siitä, kumpi lähestymistapa oli se ainoa oikea, vaan oli avoin käyttämään molempia lähestymistapoja sairaita hoitaessaan. Olen etsinyt tietoa tästä ja löysin viittauksen ranskalaiseen teokseen nimeltä Littre’s Oeuvres Completes d’Hippocrate julkaistu 1839.

” Another way of removing pain is the following: a disease develops by means of its like and is cured by means of the use of its like. Thus, what causes urinary tenesmus in health cures it in disease. Cough is caused and cured by means of the same agent, as in the case of urinary tenesmus. Another method: the fever causing the development of inflammation will be caused and cured by the same agent. At other times, it will be cured by the opposite of its cause.”

Monien koululääketieteen valmisteiden teho perustui ennen tähän samankaltaisuusmekanismiin, esimerkiksi Digitalis -kasvin käyttö sydänvaivoissa, hopeanitraatti silmätulehdusten lääkkeenä ja rikkivalmisteet ihotautien hoidossa.

Homeopatisia valmisteita lääkepurkkeissa

 

Similia -periaate mainitaan myös Paracelsuksen (v. 1493‒1541) Signatuura -opeissa. Sen mukaan esimerkiksi kasveissa ja mineraaleissa on tunnusmerkkejä, ja tietyt kuviot sekä rakenteet, joista voi päätellä millaisiin vaivoihin niitä voi käyttää parantamisen tarkoituksessa.

Homeopaattisten lääkeaineiden vaikutukset ja niiden erikoispiirteet on kerätty ja systemaattisesti järjestetty homeopaattiseksi Materia Medicaksi (lääkeaineoppiteos). Se sisältää lääkeainekuvauksia sekä ohjeita niiden kliiniseen käyttöön. Tietoa eri lääkeaineiden vaikutuksista on saatu homeopaattisista testeistä(provings), kliinisistä havannoista, toksikologiasta, fytoterapiasta ja farmakologiasta.

Homeopaattiset lääkkeitä purkeissa

Mitä homeopatialla voidaan hoitaa?

Homeopatialla ei hoideta sairauksia vaan sairasta ihmistä. Homeopatiaa voidaan käyttää tukeena keholle sekä akuuttien, että kroonisten vaivojen hoitamisessa. Akuutissa vaivassa keskitytään päällimmäisiin fyysisiin oireisiin ja tuntemuksiin, ja siihen, mistä ne pahenevat tai helpottuvat, sekä siihen, mistä ne ovat alkaneet (esim. kylmettymisesta, vedosta, stressistä, ylirasituksesta ym.) Homeopaattisen lääkeaineen vaikutus on akuutin vaivan hoidossa nopea, mikäli se on oikein valittu, yksilöllisen oirekuvaan mukaan. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole kuitenkaan kehottaa vanhempia olla konsultoimatta lääkäriä, mikäli lapsi on sairaana. Homeopaatti ei tee diagnoseja joten lääkärissä on käytävä aina tarkistamassa, että vaivat, tulehdukset ja veriarvot ovat kunnossa. Varsinkin pienten lasten korvavaivojen kanssa on tärkeä käydä koko hoidon aikana myös lääkärissä tarkistuttamassa korvat.

Kroonisissa vaivoissa on tärkeää tehdä perusteellinen terveystilan kartoitus ja analyysi. Kartoitukseen voi mennä jopa kaksi tuntia. Vastaanotolle on hyvä tuoda myös lääketieteellinen selvitys vaivastaan, esimerkiksi epikriisi Oikeaoppisessa homeopaattisessa hoidossa annetaan yksi lääkeaine kerrallaan. Kun haluaa parantua pysyvästi, on tärkeä tiedostaa, että kroonisten oireiden kehittämiseen on saattanut kulua vuosia, ja sen takia niiden parantaminen voi viedä aikaa. Homeopaateilta odotetaan usein ihmetaikoja. Toki ihmeitäkin tapahtuu, mutta kroonisissa vaivoissa hoito on yleensä asteittain etenevä prosessi, joka vaatii myös seurantakäyntejä. Seurannassa käydään ensimmäisen vuoden aikana 2-4 kertaa. Lue lisää Vastaanotto-kohdasta sivuiltani, millainen on homeopaattinen vastaanotto-käynti!

Homeopaattiset lääkeaineet

Syy miksi homeopatiaa kritisoidaan löytyy homeopaattisten lääkkeiden valmistusmenetelmästä. Menetelmän nimi on potensointi, johon kuuluu laimentaminen ja ravistaminen tiukan protokollan mukaan. Potensoinnissa tallennetaan lääkeaineen sisältämä informaatio, ja päästään samalla eroon aineen mahdollisista toksisista vaikutuksista. Skeptikot kyseenalaistavat nimenomaan potensointia: miten homeopaattiset lääkkeet voivat toimia, kun on kyse näin voimakkaasti laimennetuista aineista? Kyse on länsimaiselle tieteelle uudesta paradigmasta, jossa lääkeaineen vaikutus ei perustu kemialliseen prosessiin. Lääkäri Heiner Frei (kts. videohaastattelu) ehdottaa, että voimme puhua fysikaalisesta vaikutuksesta, ja on myös teorisoitu siitä, että potensoitu lääkeaine toimii hormeesiteorian mukaan nanotasolla, aktivoiden kehon vastustuskykyä ja energeettista kenttää. Homeopatiasta tehdään jatkuvasti tutkimuksia ja on myös esitetty teoria, että homeopaattinen lääke korjaisi geenien säätelyä, sytokiinien eritystä, solujen välistä viestintää sekä solutason stressiin liittyviä välittäjäaineita. Lue lisää tästä!  Tutkimusta tarvitaan lisää ja homeopaattien luottamus omaan lääkintätraditioonsa perustuu pitkälti kliiniseen kokemukseen ja induktiiviseen päättelyyn.

Potensointi-menetelmän takia homeopatia ei ole toistaiseksi saavuttanut tiedeyhteisön laajempaa yleistä hyväksyntää. Haasteena homeopatian hyväksymiseen on ollut myös tutkimuksia, joissa on käytetty homeopatialle epäsopivia tutkimusmenetelmiä. Perinteisen lääketieteen kaksoissokkotutkimukset perustuvat aivan erilaiseen hoitofilosofiaan kuin homeopatia. Homeopatiassa on olennaista, että lääkeaine määrätään yksilöllisen oirekuvan mukaan. Saman diagnosin saaneet potilaat voivat siis saada aivan erilaisia homeopaattisia lääkeaineita. Tutkimus, jossa on annettu sama homeopaattinen valmiste kaikille koehenkilöille antaa sen takia negatiivista tulosta.

Potensointi ja homeopaattiset laimennusasteet

Suomessa käytetään eniten potensseja C ja D. Kirjaimet D ja C kertovat homeopaattisen lääkeaineen sekoitussuhteen: D merkitsee, että valmistetta on laimennettu 1:10 ja C puolestaan, että laimennussuhde on 1:100. Jossain määrin suomalaiset homeopaatit määräävät myös LM-potensseja, joiden laimennussuhde on 1:50 000. Puhtaasti matemaattiselta kannalta katsottuna potenssit D24, C12 ja kaikki näitä korkeammat laimennusasteet eivät enää sisällä lähtöainetta muuta kuin nanohiukkasten muodossa. Vaikutus ei perustu biokemialliseen mekanismiin vaan tapahtuu fysikaalisella/energeettisellä tasolla. Toksisia haittavaikutuksia ei siis voi tulla homeopaattisten lääkkeiden käytöstä. Homeopaattisen lääkkeet ja annnostus -kohdassa sivuillani on lisää tietoa tästä aiheesta.

kuvassa on purkkeja, jotka sisältävät homeopatiassa käytettäviä valmisteita

Homeopatian koulukunnat ja suuntaukset

Alunperin Hahnemann määräsi homeopaattisen lääkkeen potilaalle samankaltaisuusperiaatteen mukaisesti, potilaan yksilölliset oireet huomioiden. Oireet olivat 1) potilaan itse kuvaamia 2) potilaan ympärillä olevien ihmisten kuvaamia, ja 3) homeopaatin havainnoimia . Mitä suurempi samankaltaisuus lääkeaineen oirekuvan ja potilaan oirekuvan välillä on, sitä suurempi on todennäköisyys, että lääkkeellä on parantava vaikutus.

Hahnemannilainen suuntaus (se ”puhdas” homeopatia)

Tämä on se alkuperäinen suuntaus, joka perustuu samankaltaisuuden periaatteeseen, ”Similia similibus curentur”. Homeopaattinen hoito on täsmähoitoa perustuen potilaan oireisiin ja tuntemuksiin, jolloin hoito on aina yksilöllistä , ja hoidossa käytetään aina vain yhtä ainetta kerrallaan.  ”Minimal dose” -periaatteen mukaan käytetään mahdollisimman pienen annoksen potensoitua lääkettä kerrallaan, ja annosta toistetaan vasta silloin, kuin potilaan oireet alkavat huonontua, eli niin kauan kuin paranemista tapahtuu, ei toisteta annosta. Lääkkeen valitseminen perustuu moniin tekijöihin: etiologiaan (mikä aiheutti sairastumisen), oireisiin, yleisiin reaktioihin eri ärsykkeisiin ja ulkoisiin tekijöihin, sekä psyykkisiin tekijöihin.

Klassinen homeopatia

Monet olettavat, että Hahnemannilainen suuntaus ja klassinen homeopatia ovat yksi ja sama, mutta se ei pidä täysin paikkaansa. George Vithoulkas alkoi käyttämään tätä termiä 1970-luvulla, viitaten Hahnemannin Organon der Heilkunst -kirjaan ja sen oppeihin. Klassisella homeopatialla on toinenkin merkitys, sillä viitataan James Tyler Kentin luomaan suuntaukseen, jossa on tapana järjestää potilaan oireet hierarkiaan, jossa tunne- ja mielentila saavat suuremman arvon kuin Hahnemannilaisessa homeopatiassa. Kentin mukaan myös ylestyi korkeiden potenssien käyttäminen. Hahnemann käytti lähinnä alhaisia potensseja.

Itse sain koulutuksen, joka pohjautuu Kentin analysointimenetelmään, mutta olen nykyään siirtynyt enemmän puhtaasti Hahnemannilaiseen homeopatiaan. Käytän kuitenkin myös korkeasti potensoituja lääkkeitä.

Kompleksi- tai yhdistelmähomeopatia

Kompleksihomeopatiassa käytetään yhtä aikaa useita valmisteita, monesti päivittäin useita kertoja. Myös yhdistelmävalmisteita käytetään, lähinnä kotihoidossa, jos ei ole mahdollisuutta tai tarvetta käydä homeopaatin vastaanotolla. Näitä valmisteita käytetään paljon myös esimerkiksi iirisdiagnostiikan tai muiden luontaisterapioiden yhteydessä. Yhdistelmävalmisteiden käyttö ei ole varsinaista homeopatiaa, vaan siinä on kyse potensoitujen lääkevalmisteiden käyttämisestä tiettyjen oireiden tai vaivojen yhteydessä. Homeopatiassa tehdään aina tarkka oireiden kartoitus ja valitaan täsmälääkettä, joka kattaa pinnalla olevaa oireistoa. Täsmälääkitys, missä käytetään vain yhtä lääkeainetta kerralla,  tuottaa yleensä pysyvämmän tuloksen ja syvällisemmän hoidon, kuin yhdistelmävalmisteiden käyttö.

Miksi kannattaa suosia homeopatiaa?

Liiallisen antibioottien syömisen tuloksena on maailmanlaajuisena seurauksena todettu antibioottiresistenssi. Homeopaattiset lääkevalmisteet ovat eettisesti planeettamme kunnioittaen  ja ekologisesti tuotettuja. Niillä ei ole toksikologisia sivuvaikutuksia. Homeopatia on yksilöllistä täsmähoitoa, joka huomioi koko ihmistä.  Homeopatialla on annettavaa varsinkin toiminnallisissa häiriöissä ja akuuteissa vaivoissa. Homeopaatilla käynti ei myöskään sulje muita hoitoja pois. Homeopaattisilla lääkevalmisteilla ei ole kemiallista yhteisvaikutusta perinteisten lääkkeiden kanssa.

lusikka johon kaadetaan nestemäistä homeopatista valmistetta

Homeopatian vahvuutena on myös laaja haastattelu, kattava kokonaisvaltainen oireiden ja voinnin kartoitus, sekä asiakkaan empaattinen kohtaaminen vastaanotolla.  Homeopaatti on aidosti kiinnostunut potilaansa olosta ja voinnista, sekä haluaa selvittää perinpohjaisesti asiakkaansa koko sairaushistorian kulun, kehityksen ja oireilun. Yksi etu homeopatiassa on myös se, että vaikka diagnoosi ei olisi vielä tiedossa, homeopaattista lääkeainetta vois silti määrätä ihmisen yksilöllisten oireiden ja tuntemuksen perusteella. Ennaltaehkäisevää ja yleiskuntoa vahvistavaa hoitoa olisi yhteiskunnan terveydenhoitokustannusten vähentämiseksi hyvä tehdä homeopatialla ja muillakin CAM-terapioilla.

Koulutettu ammattihomeopaatti on vastuullinen ja ohjaa asiakkaan tarvittaessa lääkärin vastaanotolle. Homeopatia on syvällinen hoitomenetelmä, jonka harjoittaminen vaatii monen vuoden opinnot. Useimmat homeopaatit, kuten minä, ovat myös investoineet paljon aikaa ja resursseja itsensä jatkokouluttamiseksi, osallistumalla lukuisiin täydennyskoulutuksiin. Omat inspiraationi lähteet homeopatiassa ovat esimerkiksi Heiner Frei, Jeremy ja Camilla Sherr, Roger Morrison ja Nancy Herrick, Alize Timmermann, George Vithoulkas ja Rajan Sankaran.

Tervetuloa vastaanotolle, tai otathan yhteyttä jos sinulla on kysyttävää siitä, voisiko homeopatia olla juuri sinulle tai läheillesi sopiva hoitomenetelmä!

Camilla Holmström, klassinen homeopaatti

Lähetä sähköpostia minulle osoitteeseen info@wellnesslab.fi painamalla tästä>

Mikäli tykkäsit infopaketista, niin jaathan sen sosiaalisessa mediassa alla olevista napeista, olen tästä erittäin kiitollinen. 

 

Share